Palaute     Yhteystiedot     Sivukartta          Tulosta   
Historia

LEMPÄÄLÄN LÄMPÖ OY:N 30 –VUOTINEN TAIVAL

Lempäälän Lämpö Oy:n perustaminen pohjautuu Lempäälän kunnanhallituksen 03.09.1975 periaatepäätökseen ns. Kankaanpään alueen lämpöhuollon järjestämiseksi keskitetysti siten, että kunta pyrkii perustamaan osakeyhtiön lämmön jakamista varten. Samassa yhteydessä päätettiin, että kunta olisi perustettavan yhtiön pääosakas ja tontin ostajilla olisi velvollisuus liittyä perustettavaan aluelämpölaitokseen.

Kunnanhallituksen päätöksen perusteella yleistentöiden- ja kiinteistölautakunta päätti pyytää 30.09.1975 suunnittelutarjoukset kaukolämpölaitoksen ja –verkoston toteuttamisesta, sekä nimesi toimikunnan lämpöyhtiön perustamista varten.

Lempäälän kunnanvaltuusto päätti 31.03.1976 liittyä perusteilla olevan Lempäälän Lämpö Oy:n osakkaaksi ja hyväksyi yhtiöjärjestyksen.

Ensimmäinen asiakas liitettiin aluelämmitykseen 15.09.1976

Kaupparekisteriin yhtiö merkittiin 06.05.1977

Alussa yhtiön toiminta perustui yksinomaan kaukolämmön tuottamiseen ja lämmön jakeluun asiakkaille Kankaanpään (Hauralan alueella).

Aluelämpötoiminta laajeni 80-luvun alkupuolella ensiksi keskustan alueelle ja edelleen Hakkariin, Sääksjärvelle, Moisioon, Harakkalaan ja Vaihmalaan.

Edellä mainittuja erillisiä aluelämpöverkkoja yhdistettiin myöhemmin niin, että nykyisin yhtenäinen kaukolämpöverkko ulottuu Hauralasta Hakkariin.

Viimeisin uusi kaukolämpöalue on Marjamäen yritysalue, jossa merkittävimpänä asiakkaana on liikekaupunki Ideapark.

Lämpökeskusten pääasiallisena polttoaineena oli aina vuoteen 1987 saakka raskas polttoöljy. Tällöin rakennettiin Pirkanmaalle maakaasulinja ja Lempäälän Lämpö Oy liittyi Neste Oy:n (nykyisin Gasum Oy) maakaasuasiakkaaksi ja kaikki Lempäälän Lämpö Oy:n lämmöntuotantolaitokset liitettiin maakaasuverkostoon. Samalla aloitettiin myös maakaasun suorajakelu asiakkaille.

Vuonna 2007 tulee siis kuluneeksi 20 vuotta maakaasun käyttöönotosta Pirkanmaalla.

Maakaasun toimitus on ollut varmaa, eikä kahdenkymmenen vuoden aikana maakaasun toimitus ole ollut kertaakaan keskeytyneenä maakaasun toimittajasta johtuvista syistä.

Maakaasua toimitetaan asiakkaille pääsääntöisesti alueille, joissa ei ole mahdollista liittyä kaukolämpöverkostoon, tai asiakas hyödyntää maakaasua muuhunkin tarkoitukseen kuin lämmitykseen.

Edellä mainittujen kaukolämmön- ja maakaasunjakelun lisäksi Lempäälän Lämpö Oy tuottaa erilaisia kiinteistönhoitopalveluita. Kiinteistönhoitopalvelujen tuottajana yhtiö on markkinajohtaja Lempäälän alueella.