Sähkökattilat ovat nousseet vahvasti esiin kaukolämpöalalla – eikä syyttä. Sähkön hinnan vaihtelu on nykyään suurta, joten sähkön hyödyntäminen sen ollessa halpaa on taloudellisesti ja ympäristön kannalta järkevä tapa täydentää perinteisiä tuotantomuotojamme, kuten biomassan polttoa.
Lemene-järjestelmän kautta olemme mukana myös sähkömarkkinoilla, mikä vahvistaa sähköisen kaukolämmön roolia koko energiajärjestelmän tasapainottajana. Tuotamme myös paljon aurinkoenergiaa, jota voidaan jatkossa hyödyntää entistä tehokkaammin lämmöntuotannossa sähkökattiloilla ja lämpöpumpuilla.
Uusiutuvan tuulivoiman nopea kasvu on muuttanut sähköjärjestelmän dynamiikkaa. Kaukolämpöjärjestelmä toimii suurena lämpövarastona, jonne energiaa voidaan varastoida silloin kun sähköä on tarjolla paljon. Tällaisia mahdollisuuksia sähköiset energiavarastointijärjestelmät eivät pysyt tarjoamaan. Ensi vuonna investoimme useisiin erikokoisiin sähkökattiloihin erityisesti kohteisiin, joissa on jo valmis sähköliittymä ja joissa ratkaisu on kustannustehokas. Pystymme esimerkiksi hyödyntämään Marjamäen kaukolämpöakkuamme entistä tehokkaammin.
Sähkökattilat eivät korvaa pääasiallisia lämmöntuotantotapojamme, vaan täydentävät niitä. Hyödynnämme niiden vahvuudet silloin, kun se on järkevää – samalla tuemme koko Suomen energiajärjestelmän vakaata ja vähäpäästöistä toimintaa.
Kaukolämpö hyödyntää tehokkaasti hukkalämpöä ja uusiutuvia energialähteitä, kuten biopolttoaineita ja yhä enemmän myös lämpöpumppuja. Tämä vähentää päästöjä ja tukee siirtymää kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.
Kaukolämpöverkko on luotettava ja toimintavarma. Se kestää Suomen vaihtelevat sääolosuhteet ja tarjoaa tasaisen lämmön ympäri vuoden. Asiakas voi luottaa siihen, että lämpöä riittää, oli ulkona paukkupakkaset tai kevätaurinko.
Kaukolämpö on vaivaton ratkaisu: ei tarvetta omille lämmityskattiloille, polttoaineen varastoinnille tai huoltotoimille. Asiakas saa lämmön suoraan kotiin ilman ylimääräistä säätämistä – ja kustannukset pysyvät ennakoitavina
Kaukolämpö ei ole vain lämmitysratkaisu, vaan osa kestävää ja älykästä energiajärjestelmää, joka tukee kiertotaloutta ja vähentää ilmastovaikutuksia – Se on valinta, joka yhdistää mukavuuden ja vastuullisuuden.
Lanseerasimme vuonna 2025 uuden hinnoittelumalin, tehotariffin, joka on kehitetty nykyisen kiinteän hinnan rinnalle taloyhtiöille ja yrityksille. Sen tavoitteena on pienentää kulutuspiikkejä ja mahdollistaa asiakkaalle halvemman kaukolämmön hinnan. Esimerkiksi suuren käyttöveden piikin aikaan automaatio voi säätää lämmitystä hetkellisesti vaikuttamatta asumismukavuuteen. Energiatehokkuus ei ainoastaan hyödytä kaukolämpöasiakkaita, vaan se parantaa myös koko kaukolämpöverkon toimintatehokkuutta. Tarjoamme ilmaisia lämpökatselmuksia, joiden avulla kiinteistöt voivat tehostaa energiankäyttöään ja suunnitella talouttaan entistä paremmin. Asiakkuuspäällikkömme Matias Makkonen (040 866 9652) esittelee mielellään lisää tehotariffia. Tavoitat meidät myös sähköpostilla toimisto@lempaalanlampo.fi.
Yhteistyöterveisin,
Lempäälän Lämmön tiimi